Naiset Riutulassa / woman´s in Riutula

Julkaistu:

Elsatätijalammas
Elsa täti Muddusjärven lammassaaressa

Kautta aikojen ovat Riutulan jokapäiväisessä toiminnassa tärkeässä osassa olleet naiset, aina lastenkodin alkuajoista lähtien.
Lastenkodin ensimmäinen johtajatar ja perustaja Naemi von Bonsdorff oli tulisieluinen mutta reilu ja lapsien hyvinvoinnista välittävä johtajatar. Naemi oli myös sairaanhoitajatar ja vastasi näin myös terveydenhoidosta muiden töidensä lomassa. Koko lastenkodin historian aikana lastenkotia ehti pyörittää kaikkiaan kahdeksantoista johtajatarta. Johtajattaren osa ei ollut helppo, Riutula oli vaativa asuinympäristö tiettömän taipaleen takana ja virkapaikka yksinäinen. Johtajattaret olivat vuoteen 1924 saakka yhtä poikkeusta lukuunottamatta diakonissoja. Näin ollen he olivat omalta osaltaan tärkeässä asemassa paikkaamassa Inarin huonosti järjestettyä sairaanhoitoa ja heitä haettiin apuun pitkienkin matkojen päästä.

Lastenkodin päivittäisistä toiminnoista huolehtivat mm. emäntä, karjakko ja tädit. Naiset opastivat tyttöjä taloustöihin aina ruuanlaitosta karjanhoitoon ja siivoustöihin. Näin saatiin arki sujuvaksi ja kaikki osallistuivat omalta osaltaan talon töihin, kunnes laki kielsi lapsien osallistumisen töihin. Riutula olikin lähes omavarainen aina vuoteen 1966 saakka, jolloin oli jo maantiekin saatu tänne saakka.

emäntäkoululaisia
Talouskoulun tyttöjä oppitunnilla

Talouskoulu aloitti lastenkodin tiloissa vuonna 1914 sivistämään ja opettamaan tärkeitä taloustaitoja lapin tytöille. Alunperin Riutula perustettiin myös vanhusten turvakodiksi, kunnes 1920 luvulla vanhukset siirtyivät Muddusjärjen vastarannalle Toivoniemeen.

kaarin_lastenkoti
Riutulan turvakodin viimeinen vanhus Kaarina 1920-luvun alussa.

Kaikista lastenkodin aikaisista valokuvista, kirjoituksista ja kertomuksista nousevat vahvasti esille naiset. Johtajattaret, heidän apulaisensa, emännät, lastenhoitajat, karjakot, opettajat, kaikki nämä lukuisat naiset ovat olleet vahvassa osassa luomassa historiaa täällä Riutulassa. Suodaan siis pieni hetki heille, nyt jo edesmenneille persoonille ja vaikuttajille, joiden ansiosta nuorten ja lasten hyväksi tehty työ jatkuu edelleen vahvana täällä alunperin Naemin hankkimalla maalla.

Tätä kirjoittaessa Vasatokkaan kokoontuu iloinen joukko lapsia ja nuoria viettämään talviriehaa mäenlaskun, makkaranpaiston ym. mukavan tekemisen parissa.
Vasatokan henkilökuntaan kuuluu ihania naisia iso joukko, ei meillä välttämättä silti mikään akkavalta täällä vallitse, mutta monen monta toimintoa jäisi tekemättä ilman naisia.

Erityisen lämmin hyvän naistenpäivän toivotus Vasatokan naisille. Ja oikein IHANAA NAISTENPÄIVÄÄ IHAN JOKAISELLE NAISELLE, SINÄ OLET ERITYINEN JA TÄRKEÄ. Miehet, nyt on se hetki, kun oikea aika hakea sille elämäsi naiselle vaikka kukkia tai suklaata. Lämmin halaus tai pieni arkinen askare toisen puolesta tehtynä lämmittää mieltä. Vasatokan naiset nauttivat täällä huoltomiehemme tuomaa suklaata askareiden lomassa.

Niastenpäivänä 8.3.2019 Riutulassa.


Throughout the ages, women have played an important role in the everyday life of Riutula, from the early days of the children’s home.
Naemi von Bonsdorff, the first director and founder of the Children’s Home, had spicy character but she was fair and caring leader. Naemi was also a nurse and was thus also responsible for health care in her other jobs. Throughout the history of the children’s home, the children’s home was run by eighteen leaders. The part of the leader was not easy, Riutula was a demanding residential environment behind the unspeakable hurdle and a solitary job. Until 1924, the headmasters were, with one exception, deaconesses. Hence, they played an important role in the inadequate medical care of Inari, and they were asked to help also long distances.
The daily activities of the children’s home are taken care of by, for example, mistress,  their . Women have always guided girls into housework for cattle husbandry and cleaning. This made the day-to-day run smooth and everyone took part in the work of the house until the law banned the participation of children in the work. Riutula was almost self-sufficient until 1966, when the road was already here.

In 1914, the School of Economics began to educate and teach important economic skills to the girls in Lapland. Originally, Riutula was also founded as a shelter for the elderly until the 1920s, when the elderly moved to Muddusjärvi’s opposite shore in Toivoniemi.

Of all the photos, writings and stories from the children’s home period, women are strongly raised. Leaders, their assistants, mistresses with their assistants, nannys,  teachers, all of these numerous women have been in the forefront of creating history here in Riutula. So give a little moment to them, now to the late personalities and influencers, which makes the work done for the young and the children continue to be strong here on the land originally acquired by Naemi.

When i´m writing about this, group of  local children and young people will meet in Vasatokka to spend a winter day enjoying outdoor activities, grilling sausages, etc.
Vasatokkas staff includes a wonderful group of women and many activities would not be done without women.

The wish of a very good Women’s Day for Vasatokkas Women. And HAPPY WOMEN’S DAY TO EACH WOMAN, YOU ARE SPECIAL AND IMPORTANT. Men, now is the time to pay attention for a woman of your life, even with flowers or chocolate. A warm hug or a small casual effort on behalf of another warms the mind. The ladies of Vasatokka enjoy here the chocolate, brought by our serviceman.

In Riutula, 8.3.2019