Marjan polku eläkkeelle

Julkaistu:

20200201_171513.jpg
Marja n. 3v ja Anja karitsojen kanssa Lastenkodin pihapiirissä.

Pitkä-aikainen asiakaspalvelijamme, Vasatokan hengetär, äitihahmo, historiantuntija ja perinnepolun luoja Marja on jättämässä työelämän ja astelemassa eläkkeelle.

Polku Riutulassa on ollut pitkä, onhan se kestänyt Marjan lapsuudesta saakka, kun hän pienenä tyttönä saapui äitinsä ja veljensä kanssa asumaan lastenkotiin. Anja-äiti toimi karjakkona lastenkodissa ja näin Marjakin pääsi seuraamaan elämää täällä maailman pohjoisimman lastenkodin synnyinsijoilla.

Lapsuudesta ovat jääneet elämään lukuisat tarinat hauskoista sattumuksista aina arkiseen aherrukseen. Matkan varrella on salaa ja kielloista huolimatta seurattu siantappoa navetan ylisillä ja näin unohdettu kuunnella ruokakellon kilkahduksia. Toisella kertaa on oltu äiti-Anjan kanssa lehmää hoitamassa saamelaistaloissa ja ihmetelty pottujen puuttumista lihakeitosta.

Kulkusjoulu amerikkalaisine vieraineen ja ihmeellisine appelsiineineen olivat vuoden kohokohtia. Koulunkäynti naapurissa sijainneessa Riutulan koulussa, Kekkosen vierailut, kesäiset retket Muddusjärvelle ja Norjaan sekä erityisesti lähituntureille jäävät elämään Marjan kertomina myös kuulijan mieleen, aivan kuin olisi itse mukana veneessä ja kurkkimassa navetan ylisillä. Marjan suunnitteleman perinnepolun varrella voi lukea lastenkodin aikaisesta elämästä. Marja myös pitää opastettuja kierroksia perinnepolulla ja on meidän iloksemme luvannut jatkaa tätä viihdyttävää tarinointiaan myös eläkkeellä. Vasatokassa voi tutustua Marjan kokoamaan valokuvakokoelmaan teksteineen ja myös lastenkodin aikaisii esineisiin.

Elämän polku kuljetti Marjan Kettujoen varteen, josta löytyi elämänkumppani ja rakas koti. Siellä oli hyvä kasvattaa perhe ja viettää aikaa ystävien kesken. Nykyään lastenlapset ja harrastukset tuovat elämään vauhtia.

Riutula ja nuorisokeskus, aiemmin Metsähallituksen hallinnoimana nuorisokeskuksena ja sittemmin Vasatokkana tarjosi Marjalle myöhemmin myös pitkäaikaisen työpaikan. Jo ennen nuorisokeskuksen aikaa hän oli monena vuonna kesätoissa NNKY:n alaisena Riutulassa. Marja on nähnyt Riutulan ja nuorisokeskuksen monet vaiheet, nimenmuutokset ja varmasti tehnyt lähes kaikkea mitä vain voi kuvitella, tai mitä ei voi edes kuvitella, tälläisen paikan vaiheissa vastaan tulevan. Vilkas mielikuvitus, loppumaton ihmisistä välittäminen ja iloisuus ovat Marjan valttikortteja. Sormi ei Marjalla jäänyt suuhun missään tilanteessa, jos ei ratkaisua heti ollut tarjolla niin sellainen keksittiin ja järjestettiin. Voimme kaikki ottaa edelleen mallia tästä väsymättömästä ja huolehtivasta asenteesta, jota Marja levitti ympärilleen.

Eläkkeellä Marja varmasti jatkaa tärkeäksi muodostunutta geokätköilyharrastustaan. Vasatokan ympäristön hienot kätköt ovatkin Marjan ideoimia ja toteuttamia, joten suosittelemme kokeilemaan tätä hauskaa harrastusta.

Kiitämme Marjaa kaikista vuosista ja työpanoksesta ja muistamme hänet aina ystävällisenä ja lämminhenkisenä työkaverina.

Ihanaa eläkepolkua ja hymyillään kun tavataan.

Terveisin Vasatokka team