Vasatokan kesäkuulumiset

Ei kommentteja

Kesä on saapunut myös Riutulaan, omanlaisenaan, mutta kuitenkin. Lämpötilalla ei kilpailla etelän helteille, mutta maisema on vihreä, alati vaihtuva ja kuten aina mykistävä ja tänään, heinäkuun alussa voi vielä Peltoaivin rinteillä havaita lumisia alueita, erämaa herää kesään pikkuhiljaa. Sääskiä ja mäkäräisiä on kohtuullisesti, sivuseikkoja, ei anneta niiden haitata menoa.

Vasatokan kesään mahtuu paljon, nuorille on Heinakuussa päiväleirejä joiden teemat vaihtelevat kalastuksesta hevosteluun. Päiväleirit ovat ilmaisia, tarjoamme lounaan ja pidämme lapsista huolta. Vapaapäivä myös vanhemmille? Alla olevasta ilmoituksesta näet päivien teemat, muistakaa ilmoittautua, viimeistään klo 18 edellisenä päivänä, vanhempien toimesta.

PÄIVÄLEIRIT jpg

Ensimmäiset kalastusleirit on pidetty ja hauskaa tuntui olevan. Saalista saatiin ja lettuja sai jokainen mahantäydeltä, pieni sadekkaan ei innokkaita kalastajia pidätellyt kun vavat viuhuivat ilmassa ja ohjaajat saivat irroitella vieheitä puunoksista tasaiseen tahtiin. Mutta, kokemus opettaa ja loppupäivästä puut ja pensaat saivat olla jo rauhassa. Isommat pääsivät perhokalastuksen makuun, kuuluisan ja komean Juutuanjoen varteen testailemaan itsesidottuja perhoja. Kalastuksen lomassa vähän tulistelua ja jutustelua kalastuksesta, kukahan nappasi isoimman saaliin?

 

Päiväleirit jatkuvat, seuraavaksi siirrytään rannalta vesille ja harjoitellaan melontaa. Kaikki mukaan, vanhemmatkin voivat osallistua jos paikkoja jää.

Lisäksi kesäämme rytmittävät matkailijat, kansainvälinen työleiri nuorille, rippileirit ja koulujen alettua Muddusjärven ranta täyttyy leirikoululaisista ja nuorisoryhmistä. Vielä voi löytyä vapaita mökkiaikoja, toimi nopeasti jos mielit näihin maisemiin viettämään kesää. Jos jäit ilman majoitusta, piipahda ihailemaan maisemaa, jätskille tai etsimään aivan uusia geokätköjämme Eräketun polun varrelta.

Nuorisokeskukset ovat loistavia paikkoja yöpyä kesälomareissuilla ympäri Suomea. Ja mikä hienointa, kun käytät nuorisokeskusten palveluita tuet lasten ja nuorten hyväksi tehtävää työtä. Keskuksien hinta ja palvelutaso on sopiva kaikille, tutustu nuorisokeskuksiin Kokkolasta Kannonkosken kautta Kouvolaan, Pohjois-Karjalasta Virtojen kautta Kuusamoon, Pudasjärvelle ja Suomen huipulle Vasatokkaan. Tästä tutustumaan keskuksiin, kerro terkkuja Vasatokasta: Suomen-nuorisokeskukset 

Hyvää kesää kaikille ja tervetuloa Riutulaan. Jos et vielä seuraa Vasatokkaa instagramissa tai facebookissa, tee se nyt ja pysyt mukana menossa. Instagramista voit bongata mm. uutuutemme, korikiipeilyn. Loistava ohjelma vaikka tyhy päiville.

Lämpimin kesäterveisin Vasatokkalaiset

ps. meiltä voi ostaa jätskiä 🙂