ROSKATON JA VASTUULLINEN RETKEILY / camping and hiking without trash

Ei kommentteja
3e486566-30e4-4c0a-b9e4-4f7b67169728
Roskaton taukopaikka on kaikkien etu

Ruskaretkikausi alkaa olla lopuillaan täällä Inarin korkeudella, maaruska pitää pintansa mutta lehtipuut jo pudottavat lehtiään ja alkaa varustautuminen talvea varten.
Sulan maan retkeilykausi on kuumimmillaan kesällä ja ruska-aikaan ja valitettavasti merkkejä luontoon jää luvattoman paljon. Pahimmillaan polkujen varsia koristavat roskat, tulistelupaikkojen roskikset pursuavat yli ja välineistö on hajotettu tai levitelty ympäriinsä. Kuulostaako tutulta?
Ihanteellisen ja täysin onnistuneen retken jäljiltä ei maastoon jää merkkiäkään kulkijasta. Nuotiopaikan heikko lämmönhehku ja nimi vieraskirjassa ovat niitä ainoita merkkejä jonka vastuullinen retkeilija jälkeensä jättää.

Jos jaksat kantaa maastoon, jaksat viedä poiskin

Hyvä Nyrkkisääntö on, että kaiken minkä viet maastoon, jaksat myös kantaa sieltä pois.
Tyhjä pakkaus painaa vähemmän kuin täysi ja menee pienempään tilaan. Kannattaa jo kotona miettiä miten repun tai rinkan pakkaa. Eväät kannattaa pakata kestäviin rasioihin ja pusseihin joita voi käyttää uudelleen. Mehu pullosta nuotiolla nautittuna maistuu yhtä makealta kuin se tölkissä kannettu virvoitusjuoma. Pienen määrän paperia voit polttaa nuotiossa puitten seassa, mutta älä täytä poltettaville roskille tarkoitettua astiaa turhaan jos voit viedä tuomasi roskat mukanasi takaisin kotiin. Ruuantähteet voit laittaa kompostoivaan käymälään, älä jätä niitä sekajätteeseen, siellä ne alkavat haista ja houkuttelevat paikalle eläimiä levittämään jäteastian sisällön ympäriinsä.

Tupakantumppi maatuu 10 vuotta, paperinenäliinakin 1-2 vuotta, juomatölkki ja muovipullo voivat sinnitellä jopa 1000 vuotta. Ongelmajätteet, kuten paristot eivät kuulu maastoon, eivätkä sekajätteeseen. Perusasioita joiden kertaaminen ei tee kenellekkään pahaa. Lapsille on myös hyvä opettaa pienestäpitäen oikeita ja vastuullisia retkeilytapoja, näin saadaan uskomaton luontomme säilymään myös jälkipolville.

 

Huollettuja tulipaikkoja löytyy maastamme valtava määrä, niitä huoltavat pääasiassa Metsähallitus ja kyläyhdistykset. Ja kuten mediasta olemme nähdeet, resursseja huoltoon on vähennetty ja taukopaikkoja jouduttu ottamaan pois sännöllisen huollon piiristä. Jos näet siis maininnan että tulipaikkaa ei huolleta, kiinnitä rityistä huomiota käytökseesi ja jätä paikka siistiksi seuraavia kulkijoita varten. Siisti tulistelupaikka jää helpommin siistiksi myös seuraavien jäljiltä kun taas roskainen ja likainen näyttää huonoa esimerkkiä.

Kun luonto kutsuu ja vessaa ei ole niin ole kiltti ja peitä jätöksesi hyvin ja hautaa paperit maahan, vessapaperiröykkiöt puun takana saavat ronskeimmankin retkeilijän nyrpistämään nenäänsä. Tätä näkee erityisesti tienvarsien taukopaikoilla, vaikka niille pätee aivan samat ohjeet kun retkeilyreitillekkin.

Roskattomasta retkeilystä lisää: https://www.luontoon.fi/roskatonretkeily

Merkityillä reiteillä, nuotion loisteessa

Kansallispuistoissa liikkuminen on pääsääntöisesti sallittua kävellen, hiihtäen ja meloen, rajoitusosilla vain merkityillä reiteillä. Luonnonpuistoissa saa liikkua vain merkityllä reitillä.  Tarkista aina alueen järjestyssäännöt ennen retkeilyä uudessa paikassa, ne löytyvät alueiden infotauluista. Netistä löytyy päivitetyt ja ajankohtaiset tiedot, monesti syrjäisemmät infotaulut voivat jäädä päivittämättä ja tieto kulkee jopa vuosia myöhässä.

Pysyttele merkityillä reiteillä tee tulet vain merkityille paikoille. Tämä tulientekokäytäntö on varsinkin täällä Ylä-Lapissa riistäytynyt ihan hallinnasta, suosituimmilla leiripaikoilla näkyy kymmeniä nuotiopohjia ja kivistä rakennettuja nuotion aihioita, jokaisessa poltettuja puita ja ympärille kerätty milloin mitäkin istumapaikaksi, puhumattakaan siitä että lähiympärisöstä on revitty kaikki poltettavaksi kelpaava irti. Voisiko ensi kerralla käyttää jo valmiina olevaa pohjaa eikä tarvitsisi aina rakentaa sitä omaa? Kulkemien reittien ulkopuolella kuluttaa maastoa ja uusiutuminen on herkimmillä alueilla hidasta, käytä siis harkintaa kun poistut reitiltä.

Polta puita harkiten, erityisesti Lapissa on polttopuiden hinta kova ja puu kasvaa hitaasti, eli täytyisi välttää turhaa polttelua. Vaikka siinä nuotion ympärillä onkin mukava fiilistellä vaikka läpi yön niin mieti riittäisikö pienempikin roihu. Jos taasen tulistelet muualla kuin merkityllä tulipaikalla huomioi turvallisuus, eli tarkista aina onko voimassa metsäpalovaroitusta ja huomioi tuuli.
Moni ei varmaan tiedä että polttopuiden kerääminen (mukaanlukien oksat ja risut) on sallittua vain maanomistajan luvalla. Täällä on hyvä ohjeistus tulien teosta ja turvallisuudesta: https://www.luontoon.fi/retkeilynabc/retkeilytaidot/tulenteko/maastossa

P1070275

Tunturin valloittajat

Jokainen useamman tunturin valloittanut lienee nähnyt lukuisia kivikasoja tunturin laella ja sattanut oman kivensä kantaa kekoon. Tämä merkkien rakentelu aiheuttaa kovasti kahtiajakoa mielipiteissä ja Lisäksi se on kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla kielletty laissa.
Jätä siis se kivikasa tekemättä ja tallenna oma jalanjälkesi muistoihisi, tarinoihin ja ota vaikka kiva kuva huipulla. Kivikasa ei kerro kenellekkään että juuri sinä kävit tämän tunturin huipulla. Nämä kivikasat ovat aiheuttaneet paikoitellen jo pysyviä vaurioita muuttaen luonnollisia roudan tekemiä kuvioita. Annetaan luonnon vielä hallita ihmistä, eikä pyritä siitä niskan päälle. Pieniä tekoja, mutta isoja vaikutuksia.

Kansallispuistoissa vierailtiin viime vuonna 3,1 miljoonaa kertaa. Kävijämäärät kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla ovat viime vuosina kasvaneet. Laske montako kiveä siirretään jos 10% näistä lisää oman kivensä kekoon.

Oletko miettinyt onko muualla maailmassa yhtä paljon huollettuja ja ilmaisia retkeilyreittejä ja taukopaikkoja, kuin täällä Suomessa? Kannetaan siis kortemme kekoon ja pidetään luonto siistinä.

Kun pakkaat ensi kerralla reppuasi niin pysähdy ihan pieneksi hetkeksi, mieti minne menet ja kuinka siellä käyttäydyt. Olisiko kaapissa muovimukia pahvisen tilalle ja tarvitseeko kaikkea pakata muoviin. Kun ottaa asiakseen opetella hyvät tavat niin retkeilystäkin saa enemmän irti, reppu vain selkään ja kohti seikkailuja.

Ryhmien kanssa toimiessamme mietimme kuinka voisimme toimia mahdollisimman vastuullisesti. Opetamme asiakkaillekkin hyviä käytäntöjä ja kannamme roskat pois maastosta. Ei ole myöskään keltään pois jos korjaa polun varrelta jonkun toisen pudottaman roskan, tätä esimerkkiä näytämme muillekkin.

Luontoon. fi sivuilla on hyviä vinkkejä retkeilyyn. Klikka tästä: https://www.luontoon.fi/retkeilynabc

Ajatuksia herättävä uutinen: https://yle.fi/uutiset/3-10367359

Mukavia retkiä toivottavat Vasatokkalaiset!

index

 

HIKING AND CAMPIN WITHOUT TRACE

3e486566-30e4-4c0a-b9e4-4f7b67169728

The autumn season begins to end here at the height of the Inari, trees are already dropping their leaves and getting ready for the winter. The summer hiking season is almost over. At its worst, the hot spots of the hiking trails are full of garbage and the equipment is scattered. Does it sound familiar? after an ideal and possibly successful outing the low heat of the campfire site and the name on the guestbook are the only indications for future hikers.

If you can carry heel to the terrain, you can take it all off

A good rule of is that whatever you carry to terrain you can carry it away.
An empty pack weighs less than a full pack and goes into a smaller space. It is good to think at home how to pack your backpack. We recommend packing your lunch in durable boxes and bags that can be reused. The juice of the bottle on the campfire tastes as sweet as the soft drink in the can. You can burn a small amount of paper in a campfire, but do not refuel if you can take your waste with you. You can put food waste in the composting toilet, don’t leave it in mixed waste, where it will start to smell and entice animals to spread garbage.

Cigarette butts lie for 10 years, even for paper napkins 1-2 years, can and plastic bottle up to 1000 years. Hazardous waste, such as batteries that are off-road, is referred to as mixed waste. Going basic for the basics does not hurt anyone. It is good to teach children the right and responsible hiking practices, so that we can preserve our incredible nature for generations to come.

There is a huge number of maintained fireplaces in Finland, mainly maintained by Metsähallitus and village associations. And, as we have seen in the media, resources for maintenance have been reduced and breaks have had to be taken out of regular maintenance. So if you see a mention that the campfire is not serviced, pay close attention to your behavior and leave the place clean for future walkers. A neat firing range will be easier to keep clean for the next ones, while dirty and dirty will set a bad example.

When nature calls and there is no toilet, please cover your droppings well and bury the papers in the ground, littering behind the tree will cause even the most lunatic hiker to poke his nose. This is especially noticeable at roadside breaks, although they have exactly the same instructions as on the hiking trail.

On marked routes, in the glow of a campfire

In national parks, walking, skiing and canoeing are generally allowed on restricted routes only on marked routes. In nature parks, you are only allowed to follow the marked route. Always check the rules of the area before hiking in a new location, they can be found in the area information boards. Updated and up-to-date information can be found on the web, often information boards may not be updated, and information may be up to years late.

Stay on marked paths, make fire only on marked fire places. Especially here in Upper Lapland, this fire-making practice is quite out of control, with dozens of campfire bases and stone campfire blanks on every popular campsite, trees burned in each and what ever gathered around for seating, not to mention everything in the surrounding area has been torn down for burning. Could you use a ready-made base next time and not always have to build your own? Off-road routes consume terrain and regeneration is slow in sensitive areas, so use caution when exiting the route.

Burn wood carefully, especially in Lapland, the price of firewood is high and the wood grows slowly, so you should avoid unnecessary burning. Although it is nice to have a bonfire around the campfire, even during the night, think about the smaller bust. If, on the other hand, you are firing at a place other than the designated one, keep an eye on safety, so always check for forest fire warnings and wind. Many may not know that harvesting firewood (including branches and twigs) is only permitted with the permission of the landowner.

At top of the fells

P1070276

So leave that pile of rocks by making and saving your own footprints in your memories, stories and taking a nice picture from above. The stone pile will not tell anyone what you were at the top of this hill. Some rock piles have already caused permanent damage in some places, altering natural frost patterns. Allow nature to continue to dominate man, if you just target the neck. Small deeds, but big effects.

Last year 3.1 million visits were made to national parks in Finland. The number of visitors to national parks and other nature reserves has increased in recent years. Calculate how many stones are moved if 10% of them place their own stone.

Have you wondered if there are as many serviced and free hiking trails and rest areas in the rest of the world as here in Finland? So let’s do our part and keep nature clean. The next time you pack your backpack, stop for a moment, think about where you are going and how you will behave. Would there be plastic cups in the cupboard to replace the cardboard and whether everything had to be wrapped in plastic. When it comes to learning good manners, you get more out of hiking, just backpacking and adventure. When we work with groups, we consider as much as possible how to act in the most responsible way possible. We also teach our clients good practices and remove rubbish from the terrain. Nor is it out of the yellow if you pick up the rubbish that someone else has dropped along the path, we will give this example to others.

More info: https://www.nationalparks.fi/hikinginfinland/rightsandregulations/litter/howtomakesureyouleavenotrace

Have a nice excursions to nature,

Br, Vasatokka team