Perinnepolku, Riutulan lastenkoti

Tästä alkaa Perinnepolku tutuksi sarja. Julkaisemme viidessä osassa Vasatokan pihapiirissä kiertävän polun taulut, niissä olevat tekstit ja kuvat. Tule mukaan historialliselle retkelle.
Tarinamme alkaa vuodesta 1903 jolloin eräs helsinkiläinen nuori sairaanhoitajatar päätti lähteä tekemään lähetystyötä kauas pohjoiseen, tiettömien taipaleiden taakse. Tervetuloa kulkemaan polku kanssamme.

Perinnepolku on noin 900 metriä pitkä kierros Vasatokan pihapiirissä. Polun kohdeopasteet ovat suomeksi ja englanniksi.

Riutulan lastenkodista eli ns. Vanhasta Riutulasta kertovan perinnepolun on toteuttanut Nuorisokeskus Vasatokka ja rahoittanut Opetusministeriö. Perinnepolun valmistelussa ovat olleet mukana Riutulan kyläyhdistys ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida.

Pihapiiri

Lastenkodin pihapiiri Ristivaaralta katsottuna.

20200802_1509256883201019793539842.jpg

Perinnepolun päätaulu

Johdanto, päätaulu
Vuonna 1851 Abraham Johanneksenpoika Aikion nimiin rekisteröitiin Paadarin kylästä Muddusjärven rannalta ”Riuttula” niminen tila. Viisi vuotta myöhemmin tilaa asutti uudisasukas Henrik Samuelinpoika Mattus, jonka suvulta diakonissa Naemi von Bonsdorff osti Riutulan kruununtilan vuonna 1903 ja lahjoitti sen NNKY:lle Lapin lähetysaseman perustamista varten. Maanlaajuisen varojenkeruuhankkeen tuloksena vietettiin vanhain ja lasten turvakodin vihkiäisiä loppiaisena 1907. Naemi von Bonsdorff itse oli laitoksen ensimmäinen johtajatar.

Turvakoti toimi myös opinahjona. Lapin tyttöjen sivistämiseksi aloitettiin talouskurssit vuonna 1914 ja vuotta myöhemmin kansakouluopetus. Oman koulurakennuksen valmistuttua molemmat siirtyivät ns. Ylä-Riutulaan vuonna 1931.

Inarissa vuonna 1920 riehuneen influenssaepidemian, espanjantaudin, jäljiltä turvakoti otti vastaan monia orpoja. Seuraava suurempi vastoinkäyminen oli Lapin sota vuonna 1944, jonka jaloista riutulalaiset lähetettiin evakkoon Ruotsiin ja Ylivieskaan.

Lastenkodin elämää vilkastuttivat vuosien myötä mm. ”Operaatio Kulkusen” käynnistyminen vuonna 1956 ja maantien valmistuminen vuonna 1963.

Uusi aika koitti Riutulaan 1966, jolloin vihittiin käyttöön ajan vaatimuksia vastaavat toimitilat. Vanha- Riutula kaikkine rakennuksineen purettiin ja lastenkoti siirtyi kertaheitolla omavaraistaloudesta markkinatalouteen.

Sosiaaliturvan ja elintason kohotessa väheni lastenkotien tarve kautta maan. Niinpä myös Riutulan lastenkoti lakkautettiin vuonna 1978. Jäljellä olevat lapset sijoitettiin perheisiin ja toisiin lastenkoteihin.

20200802_1509494490347305014343199.jpg

1.Päärakennus
Arkkitehti K. A. Wrede laati Lapin lähetysaseman päärakennuksen piirustukset ilmaiseksi. Vuonna 1905 valmistunut kaunis ja tilava päärakennus sisälsi salin, kymmenen kamaria, vinttikamarin, keittiön, ylä- ja ala-aulan, eteisen ja erilaisia komeroita. Myöhemmin rakennettiin lisää mm. vinttikamareita ja pannuhuone.

Päärakennuksen kanssa pihapiiriin nousi pirtti, navetta, sauna ja muita talousrakennuksia. Tilaan kuului 750 hehtaarin metsän lisäksi peltoja ja niittypalstoja.

NNKY:n rahoituksen lisäksi varoja saatiin erilaisista yksityishenkilöiden ja yhteisöjen järjestämistä keräyksistä, arpajaisista ja lahjoituksista.

Aino Länkelä, ”ystävä-täti”, kiersi ympäri Suomea ja kertoi saamelaisnukke Inkeri Lappalaisen välityksellä Inarin orpolapsista ja innosti ihmisiä perustamaan Riutula-kerhoja. Nuken ura kesti yli 60 vuotta (1907-1971).

Elsa Käckin ollessa johtajattarena (1952-60) pidettiin kesäisin monia työleirejä lastenkodin hyväksi.  Vapaaehtoiset leiriläiset mm kalastivat, hoitivat metsää, raivasivat peltoja ja tekivät käsitöitä yhdessä oman väen kanssa.

Rannasta käsin

Näkymä venerannasta päin. Taustalla pirttirakennus.

Seurat salissa

Seuraväkeä päärakennuksen salissa 1950-luvulla.

20200802_1511328838927567674844696.jpg

2. Navetta
Ennen Lapin sotaa lehmät olivat pienikokoisia, vaaleita, nupopäisiä ”lapinlehmiä”.

Sodan jalkoihin jääneen karjan tilalle hankittiin evakosta paluun jälkeen ns. Suomen karjaa ja myöhemmin myös sarvipäisiä ayrshire-lypsylehmiä.

Riutulan karja oli ns. tarkkailukarjaa, jonka ruokinnasta ja maidontuotannosta pidettiin tilastoa. Navetassa oli yleensä 6-7 lypsävää, sonni sekä lisäksi nuorta karjaa. Lehmien lisäksi navettarakennuksessa kasvatettiin lampaita, sikoja ja kanoja. Hevosilla oli omat pilttuunsa tallissa ja navettakissa hoiti myyränpyynnin maitopalkalla.

Isommilla lapsilla oli omat navettavuoronsa ja heidän tehtäviinsä kuului heinänkannon ja lehmänharjauksen lisäksi jauhaa ämpärillinen turvekuiviketta jokaisen lehmän alustalle. Vaikka 1950-luvun lopulla lastenkodissa oli viitisenkymmentä suuta ruokittavana ja vain kuusi lypsettävää, maitoa riitti myytäväksi lähitaloihin ja koululle.

Navettapolulla

Lapsia navettapolulla 1930-luvun alkupuolella.

Lapset ja karitsat

Lapset rakastavat eläimiä ja eläimet lapsia.

Jatkuu.
Seuraavassa osassa taulut nro 3 ja 4 Joissa tutustutaan pirttiin ja sonniaitaukseen.

Kategoriat:Yleinen