Kansainvälistä nuorisotyötä, hyvällä draivilla

Julkaistu:

Kansainvälisiä kokemuksia nuorisotyössä

Nuorisokeskus Vasatokassa Riutulassa on jälleen kuluneen vuoden aikana järjestetty useita kansainvälisen nuorisotyön hankkeita, joihin on osallistunut nuoria Suomesta ja maailmalta.

Vasatokassa on ympäri vuoden kansainvälisiä täysikäisiä nuoria eri mittaisilla vapaaehtoisjaksoilla, joita Euroopan Solidaarisuusjoukot rahoittaa. Vapaaehtoiset nuoret työskentelevät nuorisokeskuksessa vierailevien lasten ja nuorten ryhmien kanssa, sekä ovat olleet mukana kunnan nuorisotyössä ja koululaisille järjestetyissä tapahtumissa.

Elokuusta 2022 huhtikuuhun -23 pyöri vapaaehtoishanke ”Views to the future”, johon otettiin yhteensä seitsemän Suomalaista ja kansainvälistä työelämän ja opiskelujen ulkopuolella olevaa nuorta 1-2kk mittaisille jaksoille työskentelemään Vasatokkaan. Hankkeen yksi tavoitteista oli työpajamaiselle jaksolle osallistumisen kautta tukea nuorten työelämävalmiuksia ja kerryttää monenlaisia työelämä- ja arjenhallintataitoja.

Lisäksi Vasatokka on järjestänyt lyhyemmät vapaaehtoistiimit tammikuussa ja toukokuussa, joissa 10 hengen ryhmä on työskennellyt mm. Skábmagovat festivaaleilla, järjestänyt Vasatokkaan talvipäivän lapsiperheille ja työskennellyt paikallisten lasten ja nuorten parissa koulujen lopun Game Over -tapahtumassa ja Vasatokan lasten kesäleirillä. Tiimijaksot ovat avoimia sekä suomalaisille, että kansainvälisille 18-30 -vuotiaille nuorille. Elokuussa tulee taas ryhmä, joka menee töihin Ijahis idja festivaaleille sekä järjestää Vasatokkaan seikkailutapahtumaa Vasatokka Wild Racea.

Vapaaehtoishankkeiden lisäksi vastikään toteutui kansainvälinen Erasmus+ nuorisotyöntekijöiden seminaari ”Inclusion Via Nature” luontolähtöisistä työmenetelmistä, jossa mukana oli myös Inarin kunnan nuoriso-ohjaajia. Lisäksi viimeisimpänä Erasmus+ nuorisovaihto, josta osallistuneet nuoret kirjoittivat itse seuraavan kuvauksen:

”Tänä keväänä ja kesänä Nuorisokeskus Vasatokka järjesti kaksiosaisen Erasmus+ nuorivaihdon ”Environment and Youth”, jossa ensimmäinen osa oli Inarin nuorikeskus vasatokassa 20.-27.4. ja toinen Mustanmeren rannalla Georgiassa, Kobuletissa 1.-8.6.23. Vaihtoon osallistui suomalaisia 13-14 vuotiaita nuoria Ivalon yläasteelta ja Keminmaasta partiolippukunta Kallin kanervien kautta, sekä lisäksi 13-17 vuotiaita nuoria Georgiasta ja Sloveniasta. Jokaisesta maasta nuoria oli 8 ja ohjaajia 2.

Vaihdon teema oli ympäristö ja nuoret. Vaihdossa tehtiin teemaan liittyviä tehtäviä sekä käytiin vierailemassa läheisissä kylissä/ kaupungeissa, puistoissa ja katselemassa läheistä luontoa.

Nuoret suunnittelivat myös itse aktiviteetteja, joissa osassa käytiin keräilemässä roskia luonnosta, jonka jälkeen nuoret kehittelivät keräämistä roskistaan omaa taidetta.

Nuorille jäi vaihdosta hyvä fiilis ja mukaan tarttui uusia ystäviä ja paljon hyviä kokemuksia.”

Kesän aikana hyviä uutisia saatiin taas opetushallituksesta, joka myönsi Vasatokalle EU-rahaa uuden 3-osaisen Erasmus+ nuorisovaihdon toteuttamiseen. Ivalon yläastelaisia nuoria suunnitteli vaihtoa keväällä yhdessä Vasatokan nuoriso-ohjaajien kanssa. Nuoret pääsevät toteuttamaan suunniteltua vaihtoa 2023-24 vuosien aikana Georgiaan, Riutulaan ja Romaniaan.

”Enviroment and Youth” ryhmä Georgian Kobuletissa
”Enviroment and Youth” ryhmä Inarin Jäniskoskella