Perinnepolun tarina jatkuu. Esittelyssä taulut 3 ja 4.
Lähde mukaan pirttiin, josta matka jatkuu sonniaitaukselle.
3. PIRTTI
Naemi von Bonsdorff laati itse sekä pirttirakennuksen että muiden talousrakennusten piirustukset ja ne valmistuivat samaan aikaan päärakennuksen kanssa.Pirttirakennus sisälsi tuolloin pirtin lisäksi kamarin, kaksilattiaisen aitan ja halkovajan. Pirtin puolella asuivat tilanhoitajan lisäksi muu miesväki ja karjakko. Pirtti oli aina auki myös ohikulkijoille, jotka saattoivat siellä tarvittaessa yöpyä ja keittää ruokansa. Kulkijoille löytyi ruoka-aikaan myös paikka talon ruokapöydästä. Naapuriapua annettiin monessa muodossa. Välillä lääkittiin ihmisiä tai eläimiä ja välillä lainattiin hevosta miehineen naapurille polttopuun- ja heinänajoon.Talon miesväki huolehti mm. hevosen ja traktorin kanssa tehtävistä töistä sekä kalastuksesta, joka pääsääntöisesti oli nuottausta isompien poikien kanssa. Kaikilla lapsilla pienimmästä suurimpaan oli omat päivittäiset työvuoronsa joko keittiöllä, navetassa, puunkannossa tai erilaisissa pihatöissä
Ajoporojen ruokatauko pirtin takana.
Lastenkodin väki ihmettelee polkupyörää pirtin edustalla vuonna 1932
4. SONNIAITAUS
Lastenkodilla oli aina täysikasvuinen sonni, jonka luo myös naapuritalojen lehmiä tuotiin astutettaviksi. Vanhemmiten sonnit tahtoivat tulla vihaisiksi eikä niiden voitu antaa laiduntaa vapaasti lehmien kanssa metsissä, joten niille oli rakennettu oma aitaus koulun mäen alle.Sonnilla oli aitauksessa oma karjasuoja vesisateiden ja itikoiden takia. Pahimpaan räkkäaikaan koko karja voideltiin rasvaan sekoitetulla pikiöljyllä.Astutuksen lisäksi lastenkodista annettiin naapuriapua myös lehmien lääkitykseen. Yhteys eläinlääkäriin saatiin puhelimella ja hänen määräämät lääkkeet tuotiin Ivalon apteekista taksilla ja jalkapatikalla Riutulaan. Sieltä lähti lehmänparannustaitoinen henkilö lääkitsemään sairasta eläintä tiettömien taipaleiden taakse.Karjanhoito lastenkodilla päättyi maaliskuussa 1966, kun koko suuri navetta tyhjeni yhdellä kertaa. Reilut parikymmentä vuotta Riutulan alueen taloissa kasvatettiin vielä karjaa, kunnes syksyllä 1989 alueen viimeiset mullikat laitettiin teurasautoon.
Kävellessä polkua pitkin entisen sonniaitauksen viertä voi sulkea silmänsä ja kuulla lasten naurun ja innostuksen heidän kiirehtiessään koulusta kotiin, aistia Tuoriksen heinämaiden tuoksun ja hevosen rouskutuksen sen nauttiessa ansaittua apetta.Pysy matkassa, ensi kerralla tutustumme kouluun ja vapaa-ajan viettoon, kun vuorossa ovat taulut 5. ja 6.