Vasatokan vuoteen on mahtunut jälleen monenlaista. Yhdessä tekemistä, ihania hetkiä vieraiden kanssa, leirikoululaisten riemua, onnistumisen elämyksiä, hyvän mielen kohtaamisia. Sinisiä kaamoksen hetkiä, revontulia, yöttömän yön aurinkoisia hetkiä, sääskien vikinää, Muddusjärven aaltojen loisketta, Kettujoen kohinaa. ja talveen valmistautuvan luonnon hiljaisuutta. Kaikki kahdeksan Lapin vuodenaikaa värittävät vuodenkiertoa täällä Saamenmaalla.
Kesällä Vasatokalle myönnettiin Green Key sertifikaatti sekä Sustainable Finland vastuullisen matkailun status. Iloitsemme ja olemme onnellisia tästä saavutuksesta ja jatkamme edelleen kehittymistä ja työtämme vastuullisena toimijana.
Leirikoululaiset ilahduttivat eloamme jo kevättalven hohtavilla hangilla sekä tuttuun tapaan elokuussa ja syyskuussa. Ilahduimme jälleen onnistumisista, yhdessäolosta ja lasten riemusta päästessään kokemaan jotain ainutlaatuista, leirikoulun.
Nuottavalmennukseen saapuneiden nuorien viikot täyttyivät kokemuksista, keskusteluista, rauhoittumisesta luonnossa, maustettuina parhailla aktiviteeteillamme. Nuottaviikot antavat kaikille paljon, unohtumattomia elämyksiä ja elämänmakuista meininkiä eikä ilta rantalaavulla lätynpaistossakaan hetkessä unohdu. Tärkeää, hyvin tärkeää ja arvokasta nuorisotyötä.
Kansainväliset nuorisovaihdot ovat aina reilun viikon mittainen vauhdikas ja mukaansatempaava kokonaisuus, jossa nuoret tapaavat toisiaan ja pohtivat työpajojen avulla erilaisia teemoja. Viikon aikana nuoret pääsevät tutustumaan eri maista tuleviin nuoriin, ulkomaanmatkalle turvallisesti ja valvotusti. Nuorisovaihtojen rahoittajana toimii Erasmus+ jonka kautta nuorilla on monipuolisia mahdollisuuksia kansainväliseen toimintaan.
ESC- volunteer tiimit tuovat meille säännöllisesti nuoria ympäri euroopan eripituisille vapaaehtoisjaksoille. Olemme saneet nauttia ihanien nuorien seurasta ja työpanoksesta tänäkin vuonna useiden nuorten ansiosta, kiitos teille, tuotte arkeemme vaihtelua.
Työssäoppijoita meillä on ollut monista oppilaitoksista, kiitos kaikille, olette olleet aivan huikeita ja korvaamattomia.
Paikallisille koululaisille päivätoteutuksena järjestetyt kesäleirit ja syyslomaleirit vaihtuvilla teemoilla olivat tärkeä osa vuottamme. Ihanat ja reippaat leiriläiset, kiitos teille ja nähdään taas ensi kesänä samoissa merkeissä.
Syksyn kohokohta oli tehokkaan ohjaajatiimimme ideoima Wild Vasatokka Race, leikkimielinen seikkailukilpailu kolmen hengen joukkueille. Elokuun lopussa lähtöviivalle asettui parikymmentä innokasta kisailijaa ja päivähän oli oikein onnistunut. Jatkoa seuraa jossain muodossa aivan varmasti.
Tässä oli pieni pintaraapaisu kuluneesta vuodesta, pysythän matkassa myös ensi vuonna.
Sinisellä hetkellä Riutulassa 30.12.2022